Sanoista lauseiksi

Ai niin. Tein Sanoista lauseiksi -kurssista tuollaisen oman bloginsa. Meillä oli kotitentti, joten ajattelin tuosta olevan iloa. Olihan siitä ihan. Ja ihan kiva tietopankki siitä jäi muutenkin, yritän ottaa tavaksi vääntää tuon tyylisistä kursseista vastaavat kokonaisuudet. On jotenkin mukavaa hakea tietoa, jonka on itse järjestellyt!

SANOISTA LAUSEIKSI

Yhteen vai erikseen

Jotenkin sitä voisi kuvitella, että sellaiset peruasiat, kuten yhteen vai erikseen kirjoittaminen, alkaisi olla selvä juttu ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeen. Mutta ei ala. Ei minulle. Minusta tuntuu, että mitä yksinkertaisemmasta asiasta on kysymys, niin sitä varmemmin olen aivan ulalla sen kanssa.

Mutta täytyyhän tämä asia nyt vain oppia, eikö?

Löysin ihan hyviä linkkejä aiheesta:


Kirjoittajan ABC

Nykyajan kieliopas

Kielijelppi


Nyt tarttis enää opetella se asia.... Taas...

Opiskelupurnaus

Kirjoitin tämän ystäväni blogitekstiin kommentiksi.

Yksi sivujuonne tästä aiheesta on se hetki, kun huomaa ensimmäistä kertaa kyllästyvänsä unelmaansa! Opiskeleminen yliopistossa on ollut minulle varmaan se suurin haave ikinä. Viime syksynä tuo haave sitten viimeinkin toteutui, ja olen ollut aivan tulessa siitä asiasta. Joka kerta luennolla muistutan itselleni, että WAUDE, kato missä sä oot! Koulussa! Ihan oikeasti koulussa! Upeinta evör! Näiden hekumallisten fiilisten takia on ollut tosi rankkaa myöntää itselleen, että on ihan ookoo kyllästyä välillä. Välillä saa tulla sellainen olo, että haluaisi heittää kaikki kirjat ulos ikkunasta ja tehdä jotain ihan muuta. Joskus, kun kaikki motivaatio ja ponnistelu ei vain riitä hyvään suoritukseen, niin pitää vain myöntää itelleen että hei; perseelle meni ja se vituttaa! Se saa vituttaa! Saa kyllästyttää ja saa tuntua ihan paskalta. Siinä on opettelunsa, miten hyväksyä paskispäivän tunteet, kun kuitenkin saa samalla elää sitä suurinta unelmaansa. Voisin kuvitella, että tällaista käy läpi joku sellainen, joka pitkien hedelmöityshoitojen jälkeen tuntee suunnatonta ärsytystä, kun kaikkien toiveiden tulos parkuu yöllä kahden tunnin välein. Välillä minun opiskeleminen on se hedelmöityshoitojen tuloksena syntynyt vauva, jolla on paha koliikki :D

 

Esseen kirjoittaminen

Tänään tällaisia fiiliksiä.

Mutta löysin muutamia aika inspiroivia juttuja esseen kirjoittamisesta! Eihän nämä pidä paikkaansa kaikkien aiheiden ja aineiden kohdalla, mutta näistä voi vaikka poimia itselleen kivoimpia juttuja.

Tässä oli minun mielestä mukavia asenteita kirjoittamista kohtaan, klikkaa suremmaksi.

Esseensuunnittelukartta, tämä oli mielestäni aika mukavan ytimekäs, varmasti auttaa lähtemään liikkeelle! Klikkaa kuvaa, jos haluat suurentaa.

Tässä ihanan visuaalinen ja harmoninen suunnittelupohja:

Voisin suunnitella omankin pohjan suomenkieliseksi!

Ja näin tein, klikkaa suurentaaksesi:

Jännittävää asiaa lausekkeiden edussanoista

* Lauseke on yhteen liittyvien sanojen kimppu, eli rakenne, jonka sana muodostaa mahdollisten määritteidensä kanssa.
* yleensä lauseke pysyy koossa, vaikka sanajärjestys muuttuu
* Sana, jonka ympärille lauseke muodostuu, kutsutaan edussanaksi--> Se edustaa lauseketta. Lauseke ei pärjää ilman edussanaansa. 
* Lauseen kaikki sanat kuuluvat johonkin lausekkeesen, PAITSI predikaatti ja sen liitynnäiset. 
--- Predikaatti on lauserakenteen "yläpuolella", koska se määrää mitä lausekkeita lauseessa voi olla. 
--- Liitynnäinen on lausekkeiden ulkopuolelle jäävä sana, joka ei saa määritteitä, eikä esiinny minkään lausekkeen osana. Liitynnäinen on tyypillisesti partikkeli; taipumaton sana, jotka eivät saa määritteitä. 
* Edussana voi olla lauseen keskelläkin 
* Lausekkeessa on vain yksi edussana
* Lausekkeessa on pakko olla edussana, PAITSI elliptisessä lausekkeessa, eli täydennyksellä, joka tekee "ellipsin". "Isossa kannussa on maitoa ja pienessä (kannussa on) kermaa"
* Pakollisuus voi määritellä edussanan. Lausekkeessa voi olla useampi pakollinen sana, usein PP-lausekkeet on sellaisia. "älä juokse auton alle". Alle on edussana, koska se edustaa lausetta. Auton on genetiivissä, koska alle määrää niin. 

NP = substantiivilauseke (edussana voi olla myös pronomini tai numeraali)

AP = adjektiivilauseke

PP = adpositiolauseke

AdvP = adverbilauseke

InfP = infinitiivilauseke

PartisP = partisiippilauseke

Diskurssintutkimusta ala Pekka Pälli

Tämä teksti on sellaisenaan lainattu Pekka Pällin sivuilta, mielestäni siina on ytimekkäästi selitetty sanoja: http://www.elisanet.fi/pekpalli/diskurssi.html 

Diskurssintutkimuksen alan termien määritelmiä

dialogipartikkelit ks. diskurssipartikkelit

dialogisuus

• kielen dialogisuudesta puhuttaessa korostetaan kielenkäytön ja kielellisen merkityksen olevan ihmisten – kielenkäyttäjien – välistä toimintaa. Vuorovaikutus ulottuu kaikkiin teksteihin ja puheisiin, myös näennäisesti monologiseen kielenkäyttöön. (Kielen dialogisuudesta esim. Bahtin, Vološinov, Linell.)

diskurssi

• yleisellä tasolla mikä tahansa kielen (todellinen) käyttö (puhuttu tai kirjoitettu kieli)
• toiselle viestimisen tapahtuma
• kielen käyttö sosiaalisessa kontekstissa
• sosiaalisissa käytännöissä rakentuva ja sosiaalista todellisuutta rakentava merkityssysteemi
• lausumien systeemi, joka rakentaa objektin

diskurssianalyysi

• kielen analysoiminen lausetta laajempina yksikköinä
  • kontekstina jokin kielellinen yksikkö, konkreettinen teksti
  • kontekstina teksti ja sosiaaliset käytänteet
• kielen analysoiminen osana sosiaalista kontekstia

diskursiivisuus

• puhemaailmassa tapahtuvaa asioiden tuottamista, muuntelua jne., todellisuuden, yksilön, yhteiskunnan ja kulttuurin kiinnittyminen kielenkäyttöön, diskursseihin. Puhe esim. diskursiivisesta maailmasta viittaa siihen, että todellisuus ei ole joukko lukkoonlyötyjä totuuksia, faktoja, ilmiöitä, todellisia asiaintiloja, vaan todellisuutta tuotetaan jatkuvasti diskursseissa (ja diskursiivisesti).
• Diskursiivisuuden käsitteeseen kuuluu ajatus vuorovaikutuksesta (sosiaalisuudesta), kielen ajatellaan aina olevan dialogista.

diskurssihistoriallinen analyysi

• (Wodak) analyysimenetelmä (ja koulukunta), jossa pyritään huomioimaan tekstikontekstin lisäksi myös laajempi tekstin syntymään ja tulkintaan vaikuttava konteksti, kaikki se mikä tekstistä myös ulkoisesti on mahdollisuus tietää

diskurssipartikkelit

• (discourse markers) esim. no, ai, hei, jne. Puheessa erilaisissa tehtävissä toimivia "täytelisäkkeitä", jotka esim. kytkevät lausumia toisiinsa tai erottavat lausumien osia, ja joiden avulla myös tekstissä tehdään siirtymiä esim. fokuksen suhteen. Voivat myös osoittaa esim. puhujan suhtautumista puheena olevaan jne.

fokus, fokalisaatio

• näkökulma tekstissä (esim. lauseessa tai ilmauksessa), painopiste, joka toteutetaan esim. painottamalla. Informaation tärkein kohta, uusi asia. Fokalisaatio yleisesti: uuden asian esittämisen keinot. (Ks. teemarakenne.)

funktionaalisuus

• (funktionaalinen kielikäsitys) diskurssintutkimuksen näkökulma kieleen on funktionaalinen. Funktionaalisuus korostaa kielen olevan ensisijaisesti sosiaalinen ilmiö ja vuorovaikutuksen väline. Vastakohtana funktionaalisuudelle on formalistinen kielikäsitys, jossa kieli nähdään mentaalisena ja koodimaisena, formalistinen kielitiede kuvaa ennen kaikkea kielen muotoa.

identiteetti

• diskurssissa tuottuva minä, joka voidaan määritellä väljästi esimerkiksi oikeuksiksi, velvollisuuksiksi ja ominaisuuksiksi, joita toimija olettaa itselleen ja muille toimijoille tai muut toimijat olettavat hänelle. Identiteetit muodostuvat erilaisiksi eri diskursseissa, veistä kädessään pitävä ihminen esim. murhaajaksi tai vaikkapa kokiksi. Puhuttaessa sosiaalisesta identiteetistä viitataan siihen, miten yksilö kiinnittyy osaksi laajempaa yhteisöä tai ryhmää, tai miten yksilö diskurssissa tuottuu ryhmän jäsenenä.

ideologia

• määritelty monin eri tavoin: mm. ajatus- ja uskomussysteemiksi, jotka ovat ominaisia poliittiselle tai sosiaaliselle toiminnalle, vääräksi tietoisuudeksi, yhteisön implisiittiseksi teoriaksi siitä, millaisia objekteja maailmassa on olemassa, miten maailma toimii jne. Usein yhdistetään myös valtasuhteiden ylläpitämiseen.
• Erityisesti kriittinen diskurssianalyysi tai lingvistiikka pohtii merkitystä sen kannalta, miten erilaiset kielelliset valinnat sisältävät ideologioita, ovat ideologisesti latautuneita. Voidaan ajatella, että kieli ja diskurssi on aina ideologista, ja kielenkäyttäjä sitoutuu tahtomattaankin (ja tiedostamattaan) joihinkin ideologioihin (ks. myös luonnollistuminen)

interdiskursiivisuus

• diskurssit viittaavat toisiin diskursseihin (esimerkki: vaikkapa pakolaisdiskurssi (pakolaisista käydyissä keskusteluissa "muodostuva" puhetapojen joukko) saattaa sisältää interdiskursiivisen viittauksen esim. yleiseen kulttuuriseen suvaitsevaisuusdiskurssiin (esim. suvaitsevaisuuden näkeminen "hyveenä" jne.)

intersubjektiivisuus

• yhteisymmärrys, yksilöiden välinen ymmärrys. Esim. keskustelunanalyysissa saatetaan tutkia sitä, miten yhteenliitetyt toiminnot (esim. vierusparit) luovat pohjaa intersubjektiivisuudelle.
• Myös esim. merkityksen yhteydessä puhutaan intersubjektiivisuudesta, kun halutaan korostaa sitä näkökulmaa, että viestinnässä operoidaan yhteisillä merkityksillä tai rakentuu sosiaalisia merkityksiä.

intertekstuaalisuus

• vastaavasti kuin interdiskursiivisuus: tekstien tapa viitata toisiin teksteihin. Esim. jos papin saarna sisältäisi (jossain välissä) seuraavan: "Tahtoisin selittää, mutta laiva odottaa", niin kyseessä olisi intertekstuaalinen viittaus erääseen lauluun (Pelle Miljoona, Moottoritie on kuuma)
• Toisinaan laajassa määrittelyssä halutaan intertekstuaalisuus nostaa kattotermiksi, jonka alalajina on interdiskursiivisuus.

kielenkäyttö

• vrt. diskurssi, periaatteessa mikä tahansa suullinen tai kirjallinen "dokumentti", voi olla esim. keskustelu, haastattelu, lehtikirjoitus, kirje, puhe jne. Diskurssintutkimuksessa puhutaan usein luonnollisesta kielenkäytöstä, jolla tarkoitetaan sitä, että kieli on tosiaankin jossain käytettyä, ei esim. tutkimusta varten keksittyjä tekstejä. Sen sijaan esim. autonomiselle lingvistiikallehan (esim. Chomsky) ovat kelvanneet analysoitaviksi keksityt esimerkkilauseet.

kieliopillinen metafora

• kieliopillisesti metaforinen ilmaus, jonkin kieliopillisen aineksen ilmeneminen sille epätyypillisessä tehtävässä: esim. toiminnan ilmaiseminen substantiivilla

kirjoittuminen

• diskurssianalyyttiseen (suomalaiseen) sanastoon on yhtenä keskeisenä terminä levinnyt kirjoittuminen. Tällaisella muotoilulla halutaan välttää sitä, että puhuttaisiin esim. puhujan intentioista ja korostaa sitä, että tarkastelun kohteena on nimenomaan kieli (tai teksti tai diskurssi). Erilaiset asiat kirjoittuvat tekstiin, ja erilaiset henkilöt (identiteetit) kirjoittuvat tekstiin (vrt. konstruointi, rakentuminen)

koheesio

• Tekstin sidosteisuus. Voidaan lähestyä tekstinsisäisenä ominaisuutena: millä keinoin esim. lauseet liitetään toisiinsa, esim. informaation jakautuminen teemaan ja reemaan (ks. temaattinen rakenne), toistot, korvaukset, referenssi, synonyymit, antonyymit, leksikaaliset valinnat ylipäätään, konnektorit, adverbit, aikamuodot jne.
• Laajemmin ymmärrettynä koheesio  on ominaisuus, jonka tulkitsija heijastaa tekstiin, tulkitsija siis luo koheesiota. Tällöin kyse on interaktiivisesta ominaisuudesta, jossa operoidaan kaikilla diskurssin tasoilla, mm. sillä, mikä on missäkin tilanteessa odotuksenmukaista, millaisia (yli ja ohi tekstin meneviä) merkityksiä ja tulkintoja sanoilla ja ilmauksilla on.

koherenssi

• tekstin peräkkäisten, lineaaristen jaksojen yhteenkuuluvuus (vrt. koheesio).

konstruointi

• (=rakentaminen/rakentuminen) diskurssintutkimus lähtee (useimmiten) siitä näkökulmasta, että kielen käyttö ei pelkästään kuvaa vaan myös tuottaa, muuntaa, järjestää ja rakentaa maailmaa, sosiaalista todellisuutta. Kielen käyttö siis konstruoi todellisuutta. Samaa tarkoittaen joissain yhteyksissä puhutaan konstitutioinnista tai konstruktiivisuudesta. Kokonaisuutena tätä näkökulma voidaan nimittää sosiaaliseksi konstruktionismiksi.

kontekstit

• tekstinulkoiset tekijät, jotka vaikuttavat tekstin tulkintaan, puhutaan myös tekstinsisäisistä tai tekstiin kirjoittuvista konteksteista, kontekstia voidaan siis rakentaa diskurssissa. Joissain yhteyksissä erotetaan sosiaalinen konteksti, joka viittaa ihmisten kanssakäymisessä luotavaan kontekstiin ja sosietaalinen konteksti, jota määräävät yhteiskunnan instituutiot. Useimmiten tyydytään kuitenkin puhumaan vain sosiaalisesta kontekstista. Myös vuorovaikutus- ja tilannekonteksteista puhutaan silloin, kun halutaan täsmentää kontekstin luonnetta.

luonnollistuminen

• viittaa siihen ajatteluun, että sananvalinnat, retoriset rakenteet, lausetyypit jne. tulevat kontekstissaan kyseenalaistamattomiksi. Esimerkiksi seksistisistä piirteistä (kielessä) voi tulla siinä määrin luonnollistuneita, että niiden seksismiä ei havaita.
• Kriittisen lingvistiikan keskeisiä tavoitteita on mm. luonnollistumien paljastaminen. Usein luonnollistuneet ideologiset merkitykset näkyvät ns. "terveen järjen" (common sense) merkityksinä, ja esimerkiksi juuri rasismi ja seksismi kätkeytyvät mielellään tällaisiin luonnollistumiin.

merkityspotentiaali

• mahdollisuus merkitä. Sen sijaan, että puhuttaisiin merkityksestä olemassaolevana seikkana (esim. sanan x merkitys on 'xxx'), diskursiivinen lähestymistapa korostaa ilmauksilla olevan mahdollisuuksia merkitä. Eri konteksteissa nämä mahdollisuudet aktualisoituvat eri tavoin.
• Sitä, mitä sanalla kulloinkin tarkoitetaan, voidaan ajatella esim. tarkoittamisena, ja jokainen tarkoittaminen eli kielellisen ilmauksen aktuaalinen käyttö vaikuttaa ilmauksen merkitykseen (merkityspotentiaaliin). Käyttö on siis ensisijaista, merkitys(potentiaali) nousee käytöstä, mutta toimii kaksisuuntaisesti käytön kanssa.

modaalisuus

• puhujan asenteiden tai käsitysten ilmaiseminen, propositiosta erottuvat ainekset. Esim. kielto, tempus, modus, kommentit.

moniäänisyys

• vrt. intertekstuaalisuus. Teksteissä ja puheessa olevat vieraat äänet, toiseudet, ennen kaikkea tekstin äänien ja merkitystasojen monikerroksisuus

piiloteksti

• lähellä intertekstuaalisuutta. Tarkoittaa yleisemmin tekstiin kirjoittuvia "muita tekstejä" ja implisiittisyyttä

puheakti, puhefunktio

• (Austin, Searle) kielellinen tapahtuma, kieli tai kielenkäyttö tekoina. Ajatuksena se, että kielenkäyttö on toimintaa ja seurauksellista tekemistä. Usein käytettyjä esimerkkejä ovat performatiiviset aktit kuten kastan tämän laivan..., julistan teidät...
• Austin (1962) jakoi puheaktit lokutiivisiin (merkityssisällön ilmaiseminen), illokutiivisiin (merkityssisällön esittämisen tapa) ja perlokutiivisiin (merkityssisällön vaikutus, nivoutuu illokuutioon). Searle kehitteli puheaktiluokitusta ja jakoi puheaktit tarkemmin representatiiveihin, direktiiveihin, komissiiveihin, ekspressiiveihin ja deklaratiiveihin.

rekisteri

• (kielenkäyttö)tilanteen toteutuminen esim. sanoina, tekstuaalisina valintoina ja kieliopillisina valintoina, kielen tilanteen mukaisuus

sosiaalinen käytäntö

• (sosiaalinen käytänne) tapa, jolla ihmiset tuottavat ja järkeistävät asioita sen kautta, miten niissä "yleisesti" menetellään. Diskurssi ja kielenkäyttö on osa sosiaalisia käytäntöjä ja sijoittuu sosiaalisiin käytäntöihin. Esim. lääkärin ja potilaan keskustelu on osa laajempaa sosiaalista käytäntöä, mm. terveydenhuoltojärjestelmää, yleensäkin sitä, että sairaan (yhteiskunnassamme) on tapana mennä lääkärin vastaanotolle jne. jne. Niinpä potilaalla ja lääkärillä on tieto sosiaalisesta käytännöstä 'potilas lääkärin vastaanotolla', ja heidän keskustelunsa on tulkittavissa tätä sosiaalista käytäntöä vasten.

sosiaalinen todellisuus

• yhteiskuntarakenteet, ihmiset, instituutiot, asiaintilat ym. Ylipäätään kaikki, minkä "todellisuus" on suhteessa tai jollain tavoin kiinnittynyt inhimilliseen toimintaan, kuuluu sosiaaliseen todellisuuteen. (Ks. konstruointi)

(subjekti)positio

• asemat, joihin puhuja diskurssissa kirjoittuu. Esim. puhujan asettuminen tekstissä tietynlaiseksi minäksi, joiltain osin lähellä roolin käsitettä

teemarakenne

• teema on se, mitä lause käsittelee. Yleensä (esim. suomessa) syntaktisesti lauseen alussa. Reemalla taas vastaavati tarkoitetaan loppua, sitä, mitä teemasta kerrotaan. Puhutaan myös uudesta ja tutusta: tuttu voi olla aiemmin mainittua tai esim. tilanteessa olevaa (kuten minä, sinä ym.). Tuttu voi olla myös jotain, joka otetaan annettuna tai retorisesti esitetään tuttuna, samoin kuin uusi voi olla aiemmin mainittu, johon puhuja haluaa kuulijan kiinnittävän huomiota. Teema-reema-jako on puhujaorientoitunut, uusi-tuttu-jako kuulijaorientoitunut.

teksti

• joissakin yhteyksissä kaikkia sekä kirjoitettuja että puhuttuja dokumentteja nimitetään teksteiksi. Tekstit voidaan erottaa diskursseista esim. ajattelemalla tekstejä teoreettisina konstruktioina, jotka realisoituvat diskursseina (van Dijk 1977 kirjassa Text and Context). Tällöin tekstit olisivat jotakuinkin samassa suhteessa diskurssiin kuin lauseet ovat ilmaukseen. Toisaalta teksti voidaan mieltää päinvastaisesti: kieli realisoituu teksteinä (näin Halliday 1978 kirjassa Language as social semiotic)

tekstilaji (genre)

• tekstit, joilla on yhteisiä kommunikatiivisia päämääriä

• sanaton t. kulttuurinen tekstien lukemista ohjaava tieto
• tiettyä sosiaalista käytännettä palveleva kielenkäyttötapa

Litteroidun tekstin analysoimista

Litteroidun tekstin analysoimista äänteiden muuttumisen näkökulmasta. Kurssin "Äänteistä puheeksi" kurssin harjoitustyö. Lopussa opettajan laatima mallivastaus.

- Assimilaatiota, jossa äänne mukautuu toisiin äänteisiin oli esimerkkitekstissä todella paljon, joten en luettele niitä kaikkia tässä, vaan valitsen muutaman esimerkin.

Muutamia esimerkkejä tekstissä:

Assimilaatio täydellisyyden mukaan: assimiloituva äänne mukautuu osittain assimiloivaan äänteeseen

”yritim puhuas semmosta” -

”em puhu”

Täydellinen assimilaatio, jossa äänne mukautuu täydellisesti assimiloivaan äänteeseen

”sem mun”

”noim muuten”

”yritim puhua”

”savom murteessa”

”puhuak kokonaan”

- Etäassimilaatiota, joissa vokaalisointu pakottavasti määrää millaisen vokaalin kanssa sana taipuu. Suffiksin vokaali määräytyy /a/:ksi jos sanassa on yksikin takavokaali, muuten suffiksiin tulee /ä/.

Esimerkkejä tekstissä:

”yleiskieltä” sanassa yleiskieli ei ole takavokaaleja.

”tavallista” sanassa on takavokaali /a/ joten suffiksikin on a.

- Loppukonsonantin katoa esiintyy näytteessä myös. Loppukonsonantin kato tarkoittaa sitä, jos /n/ tai /t/ katoaa puheessa kokonaan sanan lopusta.

Esimerkkejä tekstissä:

”hyvinki”

”ku”

”nii”

”Helsingi”

”halunnu”

- Loppuheittoa esiintyi tekstissä. Loppuheitto tarkoittaa sitä, kun sanan loppuvokaali katoaa puheessa.

Esimerkkejä tekstissä:

”siin”

”savoks”

”et”

- Geminaatio on sitä kun yksittäinen konsonantti muuttuu geminaataksi.

Esimerkki tesktissä:

”levveetä savvoo”

mallivastaus:

Mallivastaus

* Nasaaliassimilaatio:
a) osittainen: yritim puhua,, kaksistaam puhuttiin, sittem pitää, sem pois
b) täydellinen: sem mun, noim muuten, savom murteessa,
semmonev vivahde, oj jotenkin, minum mielestäni,, niim minä, sittem minä

* Rajageminaatio: puhuas semmosta, ei sovis siihen, vivahdes siihen, puhuak kokonaan
(Rajageminaatiossa tapahtuu myös assimilaatio.)

* Loppukonsonantin kato:
a) n kadonnut: niinku, hyvinki, nii, Helsingi yleiskieleen, sitte, ku, mä halusi
b) t kadonnut: en halunnu

* Loppuheitto: siin on, mut (< mutta), et (< että), savoks

* Yleisgeminaatio: levveetä savvoo

* Diftongin i:n kato: semmosta